Mies oli matkustajakoneen ainoa matkustaja – julkaisi kokemuksistaan videon

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni toivoo erityisesti pitkistä lentomatkoista rauhallisia kokemuksia. Erään brittimiehen tapauksessa mannertenvälinen lento osoittautui rauhallisemmaksi kokemukseksi kuin hän olisi voinut kuvitellakaan. Hän oli ainoa matkustaja.

Lontoosta Floridaan British Airwaysin koneessa matkannut ollut Kai Forsyth kuvailee lentoa elämänsä mahdollisesti oudoimmaksi kokemukseksi. Kokemus oli kuitenkin kaiketi myös mieluisa, sillä hän esimerkiksi sai niin paljon ruokaa kuin herkkuja kuin halusi. Forsyth myös teki itselleen tyhjistä penkeistä vuoteen nukkumista varten.

– Kyseessä oli kahdeksan tunnin lento, joten petasin itselleni pedin! Kirjaimellisesti mukavin lento, jolla olen koskaan ollut, Forsyth kuvaili.

Forsyth kuvasi kokemuksistaan videoita, jotka ovat sittemmin levinneet viraalina TikTokissa. Lentoyhtiöt lentävät toisinaan tyhjillä tai lähes tyhjillä koneilla. Mikäli lentoyhtiöt eivät nimittäin käytä 50 prosenttia lentokenttien lentosloteistaan, saattavat yhtiöt menettää ne.

@kaiforsyth Mabye the wierdest experience 🇬🇧—>🇺🇸#fyp #foryou #viral #fypシ #boostofhope #foryoupage #uk #foryourpage #fly #britishairways #airport ♬ rowdy rebel x 1sis – 1sis

@kaiforsyth @British Airways find this flight attendant 😂 he needs a promotion 🥳 #fyp #foryou #viral #fypシ #fy #foryourpage #foryoupage #uk #fly #britishairways ♬ Fortnite season 3 lobby music – Liam💨