Nicole Scherzinger poseerasi hyytävässä kylvyssä – kutsuttiin Suomeen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nicole Scherzinger teki taannoin paluun musiikin pariin liittymällä takaisin Pussycat Dolls -yhtyeen riveihin. Suunnitelmat kiertueesta menivät kuitenkin uusiksi, sillä se jouduttiin koronatilanteen vuoksi perumaan.

Nyt Nicole Scherzinger on otsikoissa toisenlaisissa merkeissä. 43-vuotias tähti yllätti faninsa julkaisemalla Instagramissa videon, jossa hän nauttii kylmästä kylvystä. Tähti viihtyi kolmen asteen lämpöisessä vedessä kuuden minuutin ajan. Kuvan yhteydessä eräs suomalainen käyttäjä kutsui Nicolen kokemaan sama Suomessa ja siihen supertähti myös vastasi. Hän haluaisi kokea avantouinnin ja revontulet.

Kylmiä kylpyjä harrastavat muun muassa urheilijat, jotka uskovat sen vähentävän lihaskolotusta ja muita vaivoja. Scherzingerin video keräsi nopeasti kymmeniä tuhansia tykkäyksiä. Pussycat Dolls -yhtyeen lisäksi tähti tunnetaan muun muassa Yhdysvaltojen X Factor -ohjelman tuomarina toimimisesta.