Olivia Culpo biksuissa – maisemat saavat hieraisemaan silmiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yhdysvaltalainen malli Olivia Culpo tuli tunnetuksi ympäri maailmaa vuonna 2012 voittaessaan Miss Universum -kilpailut. Nykyisin kaunotar työskentelee myös näyttelijänä ja hänet on nähty muun muassa Amy Schumerin I Feel Pretty -elokuvassa. Missikaunotar on viime aikoina lomaillut näyttävästi ympäri maailmaa.

Nyt missikaunotar on suunnannut aurinkolomalle Meksikon Cabo San Lucasissa sijaitsevaan Waldorf Astoria -luksushotelliin. Olivia poseeraa tuoreissa kuvissaan biksuissa hotellihuoneensa yksityisellä altaalla, josta oli huikeat näköalat.

Taannoin Olivia Culpo kertoi, että nykyään hän pyrkii syömään terveellisesti 80 prosenttia ajasta ja loput 20 prosenttia hän herkuttelee. Etenkin kuluneen vuoden aikana Culpo on kokenut saavansa hyvästä ruuasta ja herkuista lohtua, minkä vuoksi hän ei ole halunnut kieltää niitä itseltään. Tänä vuonna Culpo pääsi toistamiseen uimapukujen raamatun Sports Illustrated -aikakauslehden maailmankuulun uimapukunumeron sivuille.