Elastiselle syntyi kolmas lapsi – somekuva sulattaa sydämet: ”Elämälle kiitos. Hän on täällä.”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen hiphopin uranuurtajiin lukeutuva Elastinen on tasapainoitellut viime vuosina musiikkiuran ja perhe-elämän välillä. Elokuussa räppäri paljasti seuraajilleen sosiaalisessa mediassa ilouutisen kertomalla, että hänelle ja vaimolleen Riinalle on tulossa kolmas lapsi. Nyt Elastinen on kertonut pienokaisen syntyneen.

Sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan päivityksessä Elastinen, oikealta nimeltään Kimmo Laiho, iloitsee perheenlisäyksestä ja toteaa lyhyesti ”Elämälle kiitos. Hän on täällä.” Herkässä kuvassa räppärillä on perheen tuorein tulokas hellästi sylissään isän lämpimässä halauksessa. Räppäri ei elokuussa paljastanut onko tulokas poika vai tyttö, mutta hänen silloinen päivityksensä viittasi vahvasti poikaan.

– Family Guy. Number 3 on the way, Elastinen kirjoitti tuolloin.

Elastinen on ollut syyskuusta 2017 saakka naimisissa Riina-vaimonsa kanssa. Pariskunnalla on ennestään vuonna 2017 syntynyt poika ja vuonna 2019 syntynyt tytär. Nyt perhe siis kasvoi poikalapsella sopivasti vuoden 2022 alussa.