Siperiassa juostiin historian kylmin maratoni – pakkasta 53 astetta

Urheilu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maratonin juokseminen ei onnistu aivan keneltä tahansa edes normiolosuhteissa, mutta taannoin Venäjällä järjestettiin toden teolla juoksijoiden kestävyyttä koetellut kilpailu. Siperian Sahan tasavallassa järjestetty Pole of Cold on nimetty kaikkien aikojen kylmimmäksi maratoniksi.

Maratonissa mitattiin jopa -53 asteen lämpötila. Järjestäjien piti aloittaa kilpailu suunniteltua aikaisemmin aamulla, sillä myöhemmin päivällä lämpötila olisi laskenut -60 asteeseen. Maratoniin osallistui juoksijoita paitsi Venäjältä, myös esimerkiksi Yhdysvalloista, Arabiemiirikunnista ja Valko-Venäjältä.

Maratonin voittajaksi kohosi venäläinen Vasily Lukin, joka saavutti maaliviivan kolmessa tunnissa ja 22 minuutissa. Hän voitti Pole of Coldin myös vuonna 2020. Naisten parhaan tuloksen teki Running Magazine -lehden mukaan paikallinen Marina Sedalischeva, joka saavutti maalin neljässä tunnissa ja yhdeksässä minuutissa.