Apulanta heinäkuussa Olympiastadionilla – yleisölle tärkeä toivomus

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomalainen rockyhtye Apulanta juhlistaa 30-vuotista uraansa heinäkuussa jättikonsertin merkeissä. Apulanta esiintyy lauantaina 2. heinäkuuta 2022 Helsingin Olympiastadionilla.

Apulanta on tuoreessa tiedotteessaan julkistanut keikkansa pukukoodin. Yhtye toivoo yleisön pukeutuvan logonsa väreihin eli mustaan ja valkoiseen.

– Haluamme, että fanit tuntevat olevansa osa kokonaisuutta, olemme tekemässä tätä juhlaa yhdessä. Tämän vuoksi pyydämme kaikkia kynnelle kykeneviä pukeutumaan logomme väreihin. Kuinka hienon näköistä tulee olemaan kun 45 000 ihmistä kreisibailaa mustavalkoisissa! Voi myös olla, että järjestämme ”Paras Apulanta-puku -kilpailun, kertoo yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.

Tiedotteessa basisti Sipe Santapukki kertoi yhtyeen myös jakavan yleisölle keikan jälkeen koivunsiemeniä. Santapukki kertoi ajattelevansa itse istuttaa pikkukoivikon Heinolan talonsa pihaan. Lippuja Apulanta – A30 -jättikonserttiin myydään Lippu.fi-palvelussa.