Tampereen uusi areena on miljoonabisnes – muhkeat tulot kaupungin kassaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tampereen kaupungin tilaamassa selvityksessä Deloitte Oy -yhtiö on arvioinut, että keskustaan rakennetun uuden areenan tapahtumat merkitsevät 490–610 työpaikan lisäystä Tampereelle. Kyseisellä Nokia-areenalla pelataan parhaillaan jääkiekon MM-kilpailuja. Selvityksen mukaan areena maksaa itsensä takaisin seuraavien vuosien aikana.

– Vaikutus Tampereen kunnallis- ja kiinteistöverotuloihin voi olla 9,5 miljoonaa euroa vuodessa. Areena-, hotelli- ja pysäköintiyhtiö maksavat kaupungille kannesta vuokraa 420.000 euroa vuodessa. Nämä tuotto-odotukset kattavat kaupungin investoinnin ja välittömän rahoituksen hankkeeseen jo kuudessa vuodessa, kertoo Tampereen kaupungin tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2021.

Kaupunki vastaa areenan omistajana seuraavat 100 vuotta sen toimivuudesta. Kaupunki varasi Kansi ja Areena -hankkeen investointiin 34,4 miljoonaa euroa ja antoi hankkeelle lainaa 26 miljoonaa euroa. Hanke toteutui suunnitellusti ja se pysyi kustannusarviossa. Kaupungille aiheutuu käyttötalousmenoja rata-alueen rasitemaksusta ja vahinkovakuutuksesta noin 33.000 euroa vuodessa. Kustannukset laskutetaan kansiareenan kiinteistöyhtiöiltä.