Vanhoja rautatieasemia halutaan taas käyttöön – kokeilu alkaa Repovedellä

Matkailu · Terhi Piiroinen

Suomessa on laaja junarataverkosto. Monet pienistä asemista on poistettu käytöstä, vaikka junalla liikkuminen tukisi mainiosti maailman ilmastotavotteiden toteutumista. Pieniltä asemilta pääsisi nopeasti isompiin kaupunkikeskittymiin töihin ja vapaa-ajan viettoon.

Esimerkkinä Savon rata, jonka varrelle sijoittuu lukuisia käytöstä poistettuja asemapaikkoja. Maaseutualueella on harvoin säännöllisesti toimivaa julkista liikennettä, joten kylien asukkaat kulkevat asioille lähinnä henkilöautollaan.

Kouvolassa ja Mäntyharjun kupeessa sijaitseva Repoveden kansallispuisto on päässyt mukaan kokeiluun, jossa retkeilijät voivat liikkua alueelle myös junalla. Helsinki-Kuopio -juna pysähtyy Hillosensalmen asemalla 20. kesäkuuta ja 14. elokuuta välisellä ajalla kaksi kertaa päivässä. Juna pysähtyy yhden kerran molempiin suuntiin mennessä.

– Vuorot eivät näy vielä toistaiseksi VR:n matkahaussa, mutta kyseessä ovat IC 63 Helsingistä Kuopioon ja IC68 Kuopiosta Helsinkiin, Repoveden kansallispuistosta tiedotetaan.

– Hillosensalmelta on toki vielä matkaa Repoveden kansallispuistoon, reitistä riippuen muutamia kilometrejä. Se taittuu esimerkiksi vesibussilla, taksilla, pyöräillen tai vaikkapa meloen. Viimeksi junat ovat pysähtyneet Hillosensalmen asemalla vuonna 2002, joten tätä on odotettu – ja toivottu!

Junat ovat:



– IC 63 (Helsinki klo 8:19–Hillosensalmi klo 10:12– Kuopio 12:29)



– IC 68 (Kuopio klo 14:20–Hillosensalmi klo 16:45–Helsinki klo 18:40)

https://www.facebook.com/repovesikansallispuisto/posts/5325461130826605