Uusi taideratikka aloitti liikennöinnin Tampereella – näin upealta se näyttää

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tampereen liikenne saa jälleen uutta väriä. Keskiviikkona 25. toukokuuta kaupungissa alkaa liikennöimään uuden ilmeen saanut taideratikka, joka on saanut nimen Paratiisiratikka.

Paratiisiratikan ilmeestä vastaa sarjakuvataiteilija Juliana Hyrri. Toukokuun lopussa liikenteeseen ilmestyvää taideratikkaa koristavat muun muassa kasvit ja amurintiikerit.

– Teoksessani amurintiikerit vartioivat matkustajia keväisessä ja ruskaisessa kasvipeitteessä, paikoin pilkahtelee lampia ja vesistöjä. Olen ajatellut värimaailman palvelevan hienovaraisesti Suomen kaikkien eri vuodenaikojen luonteita, Hyrri kertoi tiedotteessa.

Tampereen taideratikan teoksia etsittiin kesällä 2021 avoimessa suunnittelukilpailussa, johon osallistuneesta sadasta ehdokkaasta voittajat valittiin tuomariston ja lopulta yleisöäänestyksen avulla. Ensimmäisessä taideratikassa nähtiin Mari Hyden The Glow -teos. Taideratikan yleisilme vaihtuu puolen vuoden välein.