Poliisitutkinta: Fani pahoitti mielensä komediaesityksestä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Valveutuneet ihmiset etsivät yhteiskunnasta silmä kovana epäkohtia, joihin he voisivat puuttua, nostaa metelin ja saada siten itselleen paremman olon tuntiessaan olonsa tärkeäksi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tavallisia asioita paheksutaan tai ongelmia leivotaan vaikka väkisin.

Yksi ilmiön uhreista on koomikko Joe Lycett, joka kiertää stand up -esityksensä kanssa parhaillaan Iso-Britanniassa. Yksi esityksen kuuntelijoista ei pitänyt eräästä vitsistä, vaan koki sen jopa niin loukkaavaksi, että hän teki asiasta rikosilmoituksen poliisille. Poliiseilla on varmasti tärkeämpiäkin työtehtäviä, mutta velvollisuus on vastata kansalaisen tutkintapyyntöön. Niin myös tehtiin.

– Tämä johti siihen, että kirjoitin heille lausunnon, jossa selitin vitsin kontekstin. Pidin erityisesti sanojen ”jättiläisaasin mulkku” laittamisesta poliisietsivälle lähetettyyn viestiin. Tyytyväisenä ja toivottavasti myös huvittuneena poliisit ovat sittemmin lopettaneet tutkinnan perusteettomana, Lycett kirjoittaa Twitteriin.

Vitsiä ei ole kerrottu, vaan sen voi nähdä ainoastaan koomikon More, More, More -esityksessä.