Poliisin tehoratsioita liikenteessä juhannuksena – teillä ja vesillä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Juhannusliikenne on jo vauhdissa. Tänäkin vuonna poliisi tulee suorittamaan meno- ja paluuliikenteessä tehovalvontaa, jossa tarkkaillaan kuljettajien ajokuntoa sekä ajotapaa. Valvontaa toteutetaan sekä teillä että vesillä.

Liikenteen odotetaan olevan tavallista viikonloppua vilkkaampaa. Poliisi kiinnittää huomiota erityisesti kuljettajien ajokuntoon sekä ajotapaan eli nopeuksiin, ohituksiin ja ajoetäisyyksiin. Ajokuntoa tarkkaillaan muun muassa puhallusratsioiden avulla.

– Rattijuopumus muodostaa ylinopeuden ohella suurimman riskin tienkäyttäjien hengelle ja terveydelle. Vuonna 2021 rattijuopumustapauksissa kuoli 41 ja loukkaantui 338 henkilöä. Vesiliikenteessä menehtyneistä yli puolet oli vuonna 2021 päihteiden vaikutuksen alaisina, Poliisihallituksen tiedotteessa kerrotaan.

Tehovalvontaa tehdään 23.-29. kesäluuta 2022. Puhallutuksia tehdään erityisesti kesämökki- ja vapaa-ajan liikenteeseen käytetyillä väylillä vuorokauden kaikkina aikoina.