Kodin kuntotarkastaja tyydytti itseään Elmo-nukella – tuomittiin vankilaan

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kotien kuntotarkastajana työskennellyt mies pidätettiin viime vuonna Yhdysvalloissa erikoisesta rikoksesta syytettynä. Hän jäi kiinni tyydytettyään itseään Seesamtie-lastenohjelman Elmo-hahmoa esittävällä nukella asiakkaansa kotona.

Kevin Wayne VanLuven oli tarkastamassa 22-vuotiaan naisen kotia Clarkstonissa ennen kiinteistön asettamista myyntiin. Käynnin aikana mies otti lastenhuoneessa olleen Elmo-nuken käteensä ja tyydytti sillä itseään. Lopuksi hän laittoi nuken alkuperäiselle paikalleen, mutta huoneessa ollut kamera ikuisti teon videolle.

VanLuven väitti viranomaisille ensin vain siirtäneensä nukkea hieman. Kuultuaan tekonsa päätyneen videolle hän myönsi tunkeneensa peniksensä nuken suuhun. Mies pahoitteli tekoaan ja kertoi olevansa häpeissään.

VanLuvenin todettiin oikeudessa syyllistyneen törkeään sukupuolisiveellisyyttä loukkaavaan käytökseen. Häntä odotti teosta jopa kahden vuoden vankeustuomio, mutta hän selvisi lopulta 19 päivän vankeustuomiolla ja 18 kuukauden koeajalla.