Kim Kardashianin lapset saivat elokuvaroolin – mukana Ryhmä Hau -elokuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuuluisien vanhempien avulla pääsee pitkälle viihdemaailmassa. Kim Kardashianin 9-vuotias North-tytär ja 7-vuotias poika Saint West on kiinnitetty tulevaan Paw Patrol eli Ryhmä Hau -elokuvaan. Myös heidän äitinsä ääninäyttelee elokuvassa.

Kim Kardashian näyttelee Paw Patrol: The Mighty Movie -animaatioelokuvassa Delores-nimistä puudelia. North West näyttelee yhtä elokuvan uusista hahmoista. Hänen pikkuveljensä Saint West on mukana pienessä cameo-roolissa.

Uuden Ryhmä Hau -elokuvan englanninkielisessä versiossa kuullaan myös muun muassa Kristen Bellin, Serena Williamsin ja James Marsdenin ääntä. Kim Kardashian on näytellyt myös muun muassa Disaster Movie ja Temptation: Confessions of a Marriage Counselor -elokuvissa, joskin roolit ovat jääneet melko pieniksi. Televisioesiintymisiä erityisesti realitysarjoissa tähdelle on sen sijaan kertynyt huomattavasti enemmän.