Muistatko Octomomin? Kahdeksikko täytti 14 vuotta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Neljäntoista lapsen maailmankuulu perheenäiti Octomom, eli Nadya Suleman, tunnetaan nykyisin nimellä Natalie Suleman. Hän on pitänyt viime vuosina hiljaiseloa julkisuudesta. Natalie tuli tunnetuksi vuonna 2009 saatuaan ensimmäisenä maailmassa kahdeksan lasta samalla kertaa.

Nainen on nyt esitellyt perhekuviaan Instagramissa. Suurperheen kahdeksikko on juhlinut 14-vuotissyntymäpäiviä. Suleman vihaa sitä, että hänet tunnetaan nimellä Octomom, ja kertoi The Doctors -ohjelman yleisölle vuonna 2016, että hän ei koskaan tarkoituksella halunnut suurperheen äidiksi.

Hänen elämäänsä ei voi hyvällä tahdollakaan kutsua helpoksi. Hän on sanonut suoraan katuneensa hedelmöityshoitojen avulla raskaaksi tulemista, sillä hänellä oli ennen kahdeksikkoja jo entuudestaan kuusi lasta. Ja hän oli jo silloin yksinhuoltaja.

Nyt nainen on julkaissut Instagramiin kuvan kahdeksikostaan. Lapset ovat täyttäneet 14 vuotta ja näyttävät onnellisilta. Lasten nimet ovat Noah, Maliyah, Nariyah, Isaiah, Jeremiah, Jonah, Josiah ja Makai. Hän ei ole saanut kahdeksikon jälkeen enempää jälkikasvua ja 47-vuotias Octomom on joutunut painimaan suurissa talousvaikeuksissa ja mielenterveysongelmissa. Nyt hänen elämänsä näyttää hymyilevän. Nainen on omaksunut terveelliset elämäntavat ja panostaa nyt lastensa koulutukseen.