Ensisilmäyksellä-fanit yllättyivät – How I Met Your Father -sarjassa nähtiin tuttu hahmo

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hilary Duffin tähdittämä How I Met Your Father on suositun Ensisilmäyksellä, eli How I Met Your Mother -komedian spinoff-sarja. Vaikka juoni kulkee omaa polkuaan, on mukana viittauksia aikaisempaan sarjaan.  Mikäli haluat välttyä How I Met Your Fatherin lieviltä juonipaljastuksilta, älä lue pidemmälle.

Sarjan toisen tuotantokauden ensimmäisen jakson lopussa nähdään Ensisilmäyksellä-fanit yllättänyt käänne. Mukaan kuvioihin ilmestyy Neil Patrick Harrisin näyttelemä Barney Stinson. Hahmo muistetaan alkuperäisen sarjan pelimieshahmona.

Sarjan luojat Isaac Aptaker ja Elizabeth Berger paljastivat TVLinen haastattelussa, ettei Barney Stinsonin mukanaolo jää yhteen jaksoon. Hänen ilmaantumisen vihjataan jopa vaikuttavan juoneen merkittävällä tavalla. How I Met Your Fatherin ensimmäisellä kaudella nähtiin myös Cobie Smuldersin näyttelemä Robin Scherbatsky.

How I Met Your Father on katsottavissa Suomessa Disney Plus -suoratoistopalvelussa. Sarjan toinen kausi on tosin vasta alkanut Yhdysvalloissa, joten toistaiseksi Suomessa on nähtävissä vasta sarjan ensimmäinen kausi.