Sipsipussit ovat puoliksi tyhjiä – asiantuntijat palastivat miksi

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Sipsipussit näyttävät kaupan hyllyillä houkuttelevilta. Pussien suuresta koosta huolimatta ihmiset voivat toisinaan pettyä sisällön määrään. Sipsipusseissa on yli puolet ilmaa.

Nyt Snack, Nut and Crisp Manufacturers Association -yhdistyksen asiantuntija Robert Niemman kertoi, että siihen on syynsä, minkä vuoksi sipsipussit täytetään vain noin puolilleen. Pussiin täytyy jättää Daily Mail -sivuston mukaan tarpeeksi tyhjää, että sinne saadaan lisättyä säilyvyyttä parantavaa kaasua.

Sipsipussien sisälle jätetyllä tilalla on myös toinen merkitys. Sen lisäksi, että ne pysyvät tuoreempana ne myös pysyvät ehjänä paremmin. Kun sipsipussissa on ilmaa, perunalastut eivät kuljetuksessa ja hyllytyksessä pääse litistymään pussin sisällä.