Perheenisän hervoton video – näin paljon saa aikaan vauvan päiväunien aikana

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Perheen arki muuttuu täysin kun taloon syntyy pieni vauva. Usein koko päivä rytmitetään vauvan tarpeiden mukaan etenkin silloin jos kyseessä on ainut lapsi. Vauvavuotena ei ole epätavallista sekään, että vanhemmat kärsivät univelasta, koti on hieman sotkuisempi ja ruokavalio toisinaan mitä sattuu.

Nyt huvittavalla videolla nähdään miten perheenisä yrittää hyödyntää mahdollisimman tehokkaasti ajan, jonka vauva nukkuu. Videolla nähdään miten isä yrittää saada koko talon siivottua ikkunan pesuja ja pyykkäämistä myöten ennen kuin vauva herää.

Monia vanhempia kehotetaan lepäämään silloin kun vauvakin nukkuu, koska yleensä yöt ovat hyvin katkonaisia ja jättävät vanhemmat väsyneiksi. Moni yrittää kuitenkin vauvan unien aikana saada tekemättömiä kotitöitä tehtyä, käy suihkussa, katsoo lempisarjaansa tai yrittää nauttia kahvikupposestaan lämpimänä sen sijaan, että menisi itsekin nukkumaan.