Sylvester Stallonen perheestä realitysarja – isänä oleminen elämän tärkein rooli

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijä Sylvester Stallone tähdittää pian kahdeksan jakson verran uutta realitysarjaa vaimonsa ja kolmen tyttärensä kanssa. The Family Stallone esitetään Paramount+:ssa. Pääosassa ovat Stallonen lisäksi vaimo Jennifer Flavin ja tyttäret Sophia, Sistine ja Scarlet.

Sarjaa on kuvattu kahdeksan jaksoa. Perhe kuuluu Hollywoodin tunnetuimpiin piireihin. Vaikka Sylvester Stallone on koko maailman mittakaavalla toimintaelokuvien tähti, on hän kotona ennen kaikkea perheenisä. Tyttäret ovatkin merkittävässä roolissa sarjassa.

– Elokuvahistorian legendaarisimpia hahmoja esittänyt ja kolminkertainen Oscar-ehdokas Sylvester Stallone on valmis antamaan kameroille pääsyn elämänsä suurimpaan rooliin, eli isänä olemiseen, sarjan lehdistötiedotteessa sanotaan.