Avioliitossa elävät terveempiä kuin sinkut – tutkimus paljasti syyt

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kerroimme taannoin tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan avioliittotilastot ovat olleet huimassa laskussa viime vuosien ajan. Tilastoista kävi ilmi, että vuosi 2021 oli ensimmäinen vuosi, jolloin lapsia syntyi enemmän avioliiton ulkopuolella eläville ihmisille kuin naimisissa oleville.

Englannissa suoritettiin nyt 3.300 aikuisen avulla tutkimus, josta kävi ilmi, että naimisissa olevat ovat kuitenkin terveempiä kuin sinkut. Naimisissa olevilla todettiin paremmat verensokeriarvot ja heillä oli myös pienempi riski sairastua aikuisiällä puhkeavaan tyypin 2 diabetekseen.

Naimisissa olevat söivät terveellisemmin ja säännöllisemmin, mikä vaikutti suoraan heidän terveyteensä. Daily Mail -sivuston mukaan tutkimuksessa kyseltiin myös kysymyksiä avioliiton onnellisuudesta, mutta sillä ei lopulta ollut merkitystä tulosten kannalta. Jopa onnettomassa avioliitossa olevat olivat terveempiä kuin sinkut.