Tyrmistyttävä näky Saimaalla – moottorikelkkailija oli tuhonnut norpan pesän

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Saimaassa on jälleen kolattu vapaaehtoisvoimin kinoksia norpille. Tarkoituksena on, että saimaannorpat voisivat pesiä niitä varten tehdyissä apukinoksissa. Apukinoksista on eläimille apua etenkin lauhoina talvina.

Vapaaehtoisia ja ympäristöjärjestö WWF:n asiantuntijoita odotti sunnuntaina 5. helmikuuta tyrmistyttävä näky. Norpan aluillaan pesä oli tuhottu moottorikelkalla. Jäljellä oli enää norpan kovertama avanto.

– Luodon rannalle oli jo muodostunut tuulen tuivertama pieni lumikinos, jonka suojiin norppa oli yrittänyt aloittaa pesän kaivamista. Pesän alku oli kuitenkin romahtanut. Kinoksen päältä oli ajettu moottorikelkalla ristiin rastiin, WWF:n suojeluasiantuntija Teemu Niinimäki kertoo tiedotteessa.

– Emme varmuudella tiedä, onko kyse tiedon puutteesta, piittaamattomasta käyttäytymisestä vai norpan pesinnän tahallisesta sabotoinnista, mutta tämän tulisi olla varoittava esimerkki Saimaalla liikkuville. Moottorikelkalla saa toki ajaa vapaasti jäällä, mutta vastuu omasta turvallisuudesta ja myös ympäristölle aiheutetusta haitasta on kuljettajalla, kommentoi WWF:n aluevastaava Ismo Marttinen.