Kuinka kauan flunssa oikeasti tarttuu? Asiantuntijan vastaus voi yllättää

Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni aikuinen palaa töihin melko pian sairastettuaan flunssan. Vaikeimpien oireiden väistyttyä useimmat jatkavat tavallista elämää pienessä jälkinuhassa ja yskässä. Yleisen ohjeen mukaan kuumeisen flunssan jälkeen olisi hyvä pitää kotona yksi kuumeeton päivä ennen töihin palaamista.

Lääkäri Amy Zack kertoi Women’s Health -sivustolle, että flunssaa aiheuttavia viruksia on yli 200, minkä vuoksi etenkin pienet lapset sairastuvat usein päiväkotitaipaleen alussa kun vastustuskykyä näille taudinaiheuttajille ei vielä ole. Perinteiset flunssat leviävät helposti siitä syystä, että ihmiset eivät lepää tarpeeksi ja vältä riittävän kauan sosiaalisia tilanteita.

Zackin mukaan ihmiset voivat tartuttaa flunssaa muihin vielä paljon pidempään kuin moni luulee. Flunssaa sairastava ihminen voi tartuttaa tautia eteenpäin viikosta jopa kahteen viikkoon saakka. Monille tulee yllätyksenä myös se, että ihminen voi tartuttaa muita jo siinäkin vaiheessa kun omat oireet eivät ole kunnolla ehtineet vielä edes iskemään päälle eikä ihminen koe olevansa sairaana.