Nightwish-laulaja Floor Jansen paljasti iloisia perheuutisia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Nightwish-yhtyeen solisti Floor Jansen on jakanut iloisia perheuutisia. Hän odottaa parhaillaan vauvaa. Kyseessä tulee olemaan hänen toinen lapsensa.

Jansen paljasti uutisen Instagram-julkaisussaan. Jakamassaan kuvassa hän poseeraa kameralle puolisonsa, Sabaton-yhtyeen rumpali Hannes Van Dahlin, kuusivuotiaan Freja-tyttären ja perheen koiran kanssa. Freja pitelee kädessään ultraäänikuvaa.

– Elämä on hyvää! Perheemme kasvaa kolmihenkisestä nelihenkiseksi! Frejasta tulee isosisko! Olemme erittäin onnellisia voidessamme jakaa tämän erityisen uutisen kanssanne, Jansen kirjoitti.

Jansenilla todettiin viime vuonna rintasyöpä. Hän kuitenkin parantui siitä onnistuneen leikkauksen seurauksena. Laulaja on sittemmin kiertänyt jälleen keikkalavoja Nightwishin kanssa ja julkaisee Paragon-sooloalbuminsa maaliskuun lopussa.