Bruce Willis täytti 68 vuotta – Demi Moore julkaisi videon syntymäpäiväsankarista

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Bruce Willis kertoi viime vuonna vetäytyvänsä eläkkeelle näyttelemisestä. Hänen kerrottiin tuolloin sairastavan afasiaa, aivoperäistä puhehäiriötä. Nyt diagnoosi on tarkentunut ja Bruce Willisillä on todettu otsalohkodementia.

Tällä hetkellä perhe keskittyy siihen, että Bruce Willis pystyisi elämään mahdollisimman normaalia, onnellista ja täyttä elämää muistisairaudesta huolimatta. Nyt Demi Moore julkaisi ilahduttavan videon Bruce Willisistä, joka täytti 68 vuotta.

Miehen syntymäpäiviä vietettiin perheen kesken. Videolla nähdään miten Willisin puoliso Emma ja kaikki miehen lapset ovat kerääntyneet Willisin ympärille laulamaan. ”Olen niin onnellinen, että saimme juhlia sinua tänään. Rakastan sinua ja meidän perhettämme”, Demi Moore kirjoitti videon kuvaukseen.

Bruce Willisin kaikki lapset ja 44-vuotias Emma-vaimo osallistuvat hänen hoitamiseensa. Heidän tavoitteenaan on pitää 68-vuotias Willis hyvin aktiivisena. He tekevät miehen kanssa asioita, jotka edistävät niin fyysistä terveyttä kuin aivojenkin toimintaa.