Suomen taivaalla erikoinen valoilmiö – syy löytyi Ruotsissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa hämmästeltiin torstaina iltataivaalla näkynyttä valoilmiötä. Yläilmoissa nähtiin paitsi revontulia, myös erikoinen värikkäänä hohtanut pilvi. Ilmiön taustalla oli Ruotsin avaruusyhtiö SSC:n toimesta laukaistu raketti.

Ruotsin Kiirunassa sijaitsevassa Esrange-avaruuskeskuksessa laukaistiin kello 20:23 lautausraketti. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan raketin kyydistä vapautettiin barium-alkuaineesta koostuvia pilviä. Ne näkyivät taivaalla pallomaisina muotoina ensin punertavina, sitten valkoisina ja lopulta sinertävinä.

Rakettikokeen tavoitteena oli tutkia yläilmakehää ja lähiavaruutta. Kokeen tieteellisen johtajan Tima Sergienkon mukaan kerätyn datan analyysin toivotaan auttavan revontulten ihmeiden ymmärtämisessä.

Valoilmiöstä tehtiin havaintoja eteläistä Suomea myöten. Keski- ja Itä-Suomessa havaintoja ei tosin uurikaan tehty pilvisen sään vuoksi. Näyttävimmillään ja korkeimmillaan rakettipilvet näkyivät Länsi-Lapissa.