Katie Holmes katsoi tyttärensä kanssa Dawson’s Creekin: ”Saimme hyvät naurut”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Näyttelijätähdet Katie Holmes ja Tom Cruise olivat yksi Hollywoodin tunnetuimmista pariskunnista vuosina 2005-2012. He tapasivat vuonna 2005 ja kihlautuivat vain kahden kuukauden seurustelun jälkeen. He menivät naimisiin Italiassa marraskuussa 2006 ja saivat yhdessä tyttären, Surin.

Pariskunta erosi vuonna 2012 ja nykyään Katie Holmes kasvattaakin Suria yksin. 44-vuotias Katie Holmes on kertonut nauttivansa yhteisestä ajastaan tyttärensä kanssa ja he ovat alkaneet katselemaan yhdessä muun muassa näyttelijän aikaisempia töitä.

Pandemian aikana Katie Holmes katseli 16-vuotiaan Surin kanssa yhdessä Dawson’s Creek -draamasarjan, joka oli aikoinaan todella suosittu. Holmes on kertonut People-sivuston mukaan, että he saivat hyvät naurut yhdessä katsellessaan teinisarjaa. Naisen mielestä on myös hurjaa ajatella, että hänen oma tyttärensä on nyt sen ikäinen kuin hän oli aloitellessaan työnsä näyttelijänä.