Mies reputti autokoulun teoriakokeen 14 kertaa – palkkasi kaksi muuta tekemään sen puolestaan

Autot Ohhoh! · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuu toisinaan uutisia tapauksista, joissa ihmiset ovat yrittäneet huijata ajokokeissa erilaisilla keinoilla. Nyt Iso-Britanniassa oikeuden eteen on joutunut autokoulun teoriakokeeseen hänenä esiintyneitä henkilöitä palkannut mies.

Lutonissa asuva 38-vuotias mies oli reputtanut teoriakokeen 14 kertaa. Lopulta hän maksoi kahdelle miehelle 800 puntaa eli noin 900 euroa kokeen suorittamisesta puolestaan. Summa vastasi noin 35-kertaisesti teoriakokeen hintaa.

Ensimmäinen miehenä esiintynyt henkilö jäi kiinni huijausyrityksestä ennen kuin hänen oli määrä tehdä koe Lontoon Sidcupissa. Toinen palkattu henkilö onnistui kuitenkin osallistumaan kokeeseen Southamptonissa ja läpäisemään sen. Autokoulukokelas jäi kuitenkin lopulta kiinni huijaamisesta ja myönsi tekonsa.

Mies tuomittiin teosta Mirror-lehden mukaan 12 kuukaudeksi yhdyskuntapalveluun. Lisäksi hänen täytyy maksaa korvauksia yhteensä 334 punnan edestä.