Uutta tutkimustietoa kofeiinin terveyshyödyistä – voi auttaa painonhallinnassa ja ehkäistä diabetestä

Ruoka Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suomessa juodaan runsaasti kahvia, mikä voi olla hyvä asia kansanterveyden kannalta. Tuoreessa tutkimuksessa kofeiinista on jälleen paljastunut terveyshyötyjä. Se voi jopa pienentää diabetesriskiä. Runsas kahvinjuonti on jo aikaisemmin yhdistetty pienentyneeseen tyypin 2 diabeteksen riskiin, mutta tarkkaa selitystä ilmiölle ei ole tiedetty.

Tuoreen tutkimuksen mukaan taustalla saattaa olla rasvan kertymisen vähentyminen. Tutkimuksessa käytettiin 10 000 eurooppalaistaustaisen aikuisen tietoja yhteensä kuudesta eri tutkimuksesta. Tutkimuksessa tarkasteltiin kofeiinin saannin sijaan geenimuotoja, joiden kantajien elimistö käsittelee kofeiinia hitaasti. Heidän kofeiinitasot pysyvät korkeina pitkään vähäisemmästä kofeiininjuomien nauttisestakin huolimatta. Tulosten perusteella kyseisiä geenimuotoja kantavien painoindeksi oli keskimäärin muita pienempi ja rasvaprosentti alhaisempi.

Geenimuotoja kantavilla oli myös pienempi riski sairastua tyypin 2 diabetekseen. Tuloksia pidetään uskottavina, vaikka havainnot tuleekin vielä varmistaa kontrolloiduissa kokeissa. Tutkimus julkaistiin BMJ Medicine -julkaisussa. Painonnousua saattaa hillitä kofeiinin aineenvaihduntaa kiihdyttävä ja energiankulutusta lisäävä vaikutus. Se voi myös lisätä kylläisyyden tunnetta ja vähentää tällä tavoin energiansaantia.