Lottie Moss alusvaatteisillaan ulkona – näinkin aurinkoa voi ottaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittimalli Lottie Moss tunnetaan myös supermalli Kate Mossin pikkusiskona. Lottie seurasi isosiskonsa jalanjälkiä muotialalle ja allekirjoitti ensimmäisen sopimuksensa Storm Model Management -mallitoimiston kanssa vuonna 2014, mutta on nykyisin Premier Modelsin listoilla.

Nyt Lottie on palvonut aurinkoa ulkosalla alusvaatteisillaan, kun hän paistatteli päiväänsä näyttävästi pelkissä alusvaatteissa. Lienee selvää, että vieressä sijainneen talon asukkaat seurasivat mielenkiinnolla mitä pihamaalla tapahtuu.

Äskettäin Lottie kertoi poistaneensa kasvoistaan täyteaineet ja paljasti olevansa kovissa kivuissa. ”Kasvoihin sattuu niin paljon, että en pysty liikuttaa niitä lainkaan”, nainen vaikeroi videolla. Hän kertoi, että hän ei pysty hymyilemään, minkä lisäksi leuka oli hyvin turvonnut. Täyteaineiden poistaminen oli Lottie Mossin mukaan maksanut 450 puntaa eli noin 510 euroa.