Tennispalatsiin uusia luksussaleja – jokaisella katsojalla oma lepotuoli

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Helsingin Kampissa sijaitsevan Tennispalatsin elokuvateatterin remontti on valmis. Sen myötä elokuvateatteriin avataan uusia Luxe-saleja. Uudistuneina ovensa avaavat ensimmäisen kerroksen salit 6, 7 ja 8.

Laaduukkaan esitystekniikan lisäksi uusien Luxe-salien mukavuuksiin kuuluvat lepotuolit. Jokainen katsoja voi säätää tuoliaann mielensä mukaan. Lisäksi asiakkaille varattu tila tuplaantuu entiseen verrattuna, ja jokaissessa penkissä on liikuteltava sivupöytä leffaherkuille.

– Elokuvateatteriin tullaan ennen kaikkea kokonaisvaltaisen kokemuksen takia, ja siksi haluamme tarjota Luxe-salien mukavuudet asiakkaillemme myös lippulaivateatterissamme, kertoo Finnkinon kaupallinen johtaja Hannele Wolf-Mannila.

Wolf-Mannilan mukaan elokuvateatterit ovat palautumasssas hyvin korona-ajoista. Tammi-huhtikuun 2023 kävijämäärien kerrotaan olleen Suomessa noin 80 prosenttia vuoden 2019 tasosta. Se on enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.