Autolla ulkomaille? Ota nämä asiat huomioon

Matkailu · Terhi Piiroinen

Suomalaiset autoilevat ja tekevät kesällä moottoripyöräreissuja etenkin armaisiin naapurimaihin Ruotsiin, Norjaan ja Viroon sekä edemmäs Keski- ja Etelä-Eurooppaan. Asuntoautoilu sai koronapandemian poikkeusoloissa uutta nostetta, mutta maata pitkin matkailu voi houkuttaa myös sen joustavuuden takia.

– Suomalaisten suosikkikohteissa, eli Pohjois- ja EU-maissa, kotimaiset liikenne- ja kaskovakuutukset korvaavat pääosin kuten Suomessakin. Ennen matkaa on kuitenkin hyvä tarkistaa vakuutusturvan laajuus ja voimassaoloalue. Samalla pidemmälle reissulle voi tilata vakuutusyhtiöstä maksuttoman vihreän kortin, joka helpottaa rajanylityksiä ja toimintaa vahinkotilanteessa, kertoo LähiTapiolan ajoneuvovakuutusten kehityspäällikkö Henna Hellman.

Vihreä kortti eli green card on todistus voimassaolevasta liikennevakuutuksesta. Se kannattaa pitää mukana aina Pohjoismaiden ulkopuolelle matkustaessa. Suomalaisille sattuu ulkomailla pääosin samoja liikenteen vahinkoja kuin kotimaassa, mutta vieraassa ympäristössä on myös omat riskinsä. Henna Hellmanin mukaan yleisimpiä suomalaisille ulkomailla sattuvia ajoneuvovahinkoja ovat lievät kolhut ja kolarit sekä matkan keskeytyminen teknisen vian takia.

– Kolhut parkkipaikoilla, peruutus tolppaan ja törmäys esimerkiksi risteys- tai kaistanvaihtotilanteessa. Näitähän ne yleisimmät vahingot tapaavat olla, ihan maasta riippumatta. Valitettavasti silloin tällöin sattuu vakaviakin onnettomuuksia. Tietysti pienikin kolhu tai tekninen vika voi pilata lomatunnelman, joten ikäviin yllätyksiin on aina hyvä varautua ennalta, sanoo Hellman.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.