Vedestä pyydystettiin erikoisen värinen hummeri – paljastui erittäin harvinaiseksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mikäli kalasaaliiksi päätyy epätavallisen värinen hummeri, voi itseään pitää onnekkaana. Poikkeavan väriset äyriäiset ovat nimittäin erittäin harvinaisia. Taannoin Yhdysvaltojen Mainen rannikolla pyydystettiin oranssi hummeri.

Kalastusaluksen kapteeni Gregg Turner miehistöineen hämmästyi kirkkaan väristä äyriäistä. Miehistöön kuulunut Mandy Cyr kertoi Portland Press-Herald lehdelle kyseessä olleen ensimmäinen kerta, kun hän näki erikoisen värisen hummerin.

Kalastajat lahjoittivat oranssin hummerin Uuden-Englannin yliopistolle. Yliopiston tutkijoiden mukaan toinen hummerin saksista puuttui. Äyriäisen saksen takaisin kasvaminen voi antaa heille uutta tietoa siitä, mistä joidenkin hummerien erikoinen väritys johtuu.

Arviolta yksi 30 miljoonasta hummerista syntyy oranssina. Se tekee oransseista hummereista vielä 30 kertaa harvinaisia kuin sinisistä hummereista.