Uima-altaaseen putosi taivaalta jotain – mies epäilee meteoriitiksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kanadan Brittiläisessä Kolumbiassa ihmetellään paikalliseen uima-altaaseen pudonnutta kappaletta. Altaan omistaja epäilee kyseessä olleen avaruudesta pudonnut meteoriitti.

Deltassa asuva Justin Broad kertoo olleensa kotinsa pihalla, kun pihalla sijaitsevasta uima-altaasta kuului loiskahdus. Hän löysi altaastaan ruskean kappaleen, jossa oli pieniä kristallimaisia yksityiskohtia. Miehen mukaan kappale oli alkanut hajoamaan vedessä.

Broad tyhjensi altaan ja poisti esineen sen pohjalta. Asukkaan mukaan hän olisi todennäköisesti luullut kappaletta mudaksi, jos hän ei olisi nähnyt sen putoavan altaaseen.

Calgaryn yliopiston Geotieteiden yksikön apulaisprofessori Alan Hildebrand on nähnyt esineestä otettuja kuvia. Hän kertoo Global News -uutissivustolle kappaleessa olevan hiilikondriittimeteoriittiin liitettäviä piirteitä. Löydöksen ruskean värityksen vuoksi Hildebrand kuitenkin epäilee kyseessä olevan normaalia maapallolla esiintyvää mutaa.