Scandinavian Music Group : Vieläkö soitan banjoa?

Singlet · Stara.fi

Ultra Bran raunioille syntynyt Scandinavian Music Group tunnetaan erittäin toimivista melodioista ja kauniista kappaleistaan, jotka vaativat hieman enemmän kuuntelua ennen avautumistaan. Tuore single Vieläkö soitan banjoa? sopii hyvin yhtyeen linjaan.

Kappale ei avaudu heti ensikuulemalta, eikä vielä muutamankaan kerran jälkeen, mutta siinä voi olla potentiaalia jonkinlaiseksi radiohitiksi. Koko kappaleen päävokaaleista vastaavan Terhi Kokkosen ääni on sopivan rauhallinen tämän osaston viisuihin. Kertosäkeen melodiasta tai lyriikoista ei ainakaan vielä löytynyt hittipotentiaalia, mutta tulevat viikot näyttävät onko tässä samanlainen hitaasti syttyvä hitti kuten esimerkiksi Minne katosi päivät ja Hölmö rakkaus.

Taustalla soi koko kappaleen ajan biisin pääteemana jo nimenkin mukaisesti banjo. Kyseinen soitin kuulostaa lähes indenttiseltä Jenni Vartiaisen äskettäin julkaistun Tunnoton -kappaleen banjon kanssa, joten kyseessä lienee jonkinasteinen trendi. Kyseinen soitin ei kuitenkaan kuulosta kovin hyvältä kummassakaan kappaleessa.

Scandinavian Music Groupin Vieläkö soitan banjoa? lienee kepeä välimallin kesäsingle, joka petaa tietä yhtyeen seuraavalla hitille. Pidetään silti hittioptio vielä valmiina.

Pisteet 3/5