Lady Gaga : Lovegame

Singlet · Stara.fi

Newyorkilainen dancetähti Lady Gaga on noussut kahdella ensimmäisellä singlellään nopeasti maailman hittilistojen kärkeen. Just Dance -megahittiä seurasi samoja koukkuja hyödyntänyt follow-up Poker Face. Nyt neitokainen julkaisee kolmannen singlensä Lovegame, joka tarjoilee jo hieman erilaista soundia.

Lovegame on poljennoltaan selvästi kahta edeltäjäänsä rauhallisempi veto, suoranainen midtempo, mutta soundipuolella mennään edelleen samoilla linjoilla. Siten uusi single onkin varsin mielenkiintoinen biisi. Kappaleessa ei nimittäin ole edeltäjiensä tavoin jättimäistä tarttuvaa hittikoukkua, vaan se on monin tavoin laimeampi esitys.

Koukku-osastoa pyritään nyt tarjoilemaan lähinnä soundipuolella, ja taustan synamatto onkin saatu keskinkertaisen toimivaksi. Lady Gaga onnistuu kappaleen vokaaleissa mukavasti, mutta jotain jää kuitenkin vielä puuttumaan, sillä nyt kappaleesta tai sen vokaaleista ei ole havaittavissa kovinkaan merkittävää energiaa tai hittipotkua.

Radiohitti tästä tulee varmasti, mutta tanssilattioiden täyttäminen riippuu pitkälti siitä, millaisia remiksejä kappaleesta saadaan myöhemmin aikaiseksi. Vanhojen merkkien perusteella tulossa on todella laadukkaita dance- ja houseremiksejä, joten tanssilattiatkin saataneen myöhemmin haltuun.

Pisteet 3/5