Lady GaGa on kuin elävä peilipallo

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti Lady GaGa esiintyi viikonloppuna satojen muiden artistien tavoin Glastonburyn jättifestivaaleilla Britanniassa. Räväköistä esiintymisasuistaan tunnettu laulaja ei pettänyt tälläkään kertaa yleisöään.

Kymmenettuhannet katsojat saivat ihastella perjantaina poptähteä, joka oli noussut lavalle peiliteemalla. Välillä hän peitti myös kasvonsa peilipaloista tehtyyn maskiin. Katso kuvat tästä. Keikan kulissien takana tapahtui myös mielenkiintoisia asioita ainakin supertähden raiderin, eli vaatimuslistan, muodossa.

Lady GaGa vaati nimittäin tapahtuman järjestäjiltä takahuoneeseensa kahtatoista erilaista limua, kuutta erilaista vitamiinivettä, hajutonta juustoa, paahdettua kanaa, erilaisia lihoja ja tonnikalaa. Peräti 25-sivuinen raideri sisälsi lisäksi viisi suurta sohvaa, kolme kahvipöytää, kolme täysipitkää peiliä ja kaksi meikkipeiliä.

Uusimmat