Lady Gaga: ”Jätän tekoripseni muistoksi rakastajilleni”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga tuli viime vuonna tunnetuksi Just Dance -esikoissinglellään, joista muodostui nopeasti kansainvälinen jättihitti. Sittemmin hittejä on siunaantunut pari lisää, mutta 23-vuotias laulaja on kuitenkin otsikoissa pääasiassa ulkomusiikillisten seikkojen merkeissä. Viihdelehti Stara tapasi hänet Lontoossa.

Kerta toisensa jälkeen hän joutuu ylittämään – tai alittamaaan – aikaisemmat esityksensä pysykseen otsikoissa. Erikoisten vaateparsien lisäksi hänen suuret tekoripsensä ovat niin suuret ettei hän tunnu saavan silmiään kunnolla auki. Hän kertoi nukkuvansakin niiden kanssa.

– Aina kun minulla on rakastaja, jätän tekoripset heidän asuntoonsa tyynylle. Jätän ne muistoksi, Lady Gaga kertoi Staralle. Lue koko haastattelu tästä.

Nykyisin poptähden uskotaan seurustelevan Speedy-nimisen miehen kanssa. Heidät kuvattiin taannoin lomailemassa yhdessä Havaijilla. Hieman aiemmin parin oli huhuttu jo eronneen, mutta yhteisen loman perusteella huhut olivat ainakin tuolloin perättömiä. Pariskunta tapasi GaGan uuden LoveGame -musiikkivideon kuvauksissa.