Supertähti paljasti: ”Lady Gaga syntyi riisumalla”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga on nykyisin maailmanlaajuisesti tunnettu supertähti, jonka asuja ja paljasteluita seurataan viihdelehdissä herkeämättä. Monikaan ei kuitenkaan tiedä miten Lady Gaga syntyi. Hän paljasti sen kuitenkin viihdelehti Staran haastattelussa Lontoossa.

Tuleva poptähti alkoi esiintyä New Yorkin klubeilla jo neljätoistavuotiaana, kun hänen äitinsä otti tyttären mukaan klubien Open Mic -iltoihin ja ylipuhui alaikäisen teinitytön esiintymään. Äiti istui vieressä, kun tytär esiintyi haltioituneelle yleisölle.

Hieman myöhemmin Gagasta tuli vakioesiintyjä klubeilla. Aina hän ei kuitenkaan saanut esiintyä rauhassa. Eräällä tällaisella keikalla Lady Gaga sai alkunsa.

– Olin ottanut muutaman drinkin. Minulla oli uutta materiaalia ja upea asu. Istuin alas, selvitin kurkkuni ja odotin kaikkien olevan hiljaa. En kuitenkaan saanut vaiennettua villejä nuorukaisia enkä halunnut aloittaa ennen kuin he olisivat hiljaa. Silloin riisuin vaatteeni ja soitin pianoa alusvaatteisillani. Pojat vaikenivat, Lady Gaga kertoi Staralle.

– Silloin tein päätökseni siitä millainen poptähti haluan olla. Se oli performanssia. Nyt se voi kuulostaa naurettavalta, etkä voi ymmärtää sitä ellet ollut yleisössä juuri silloin. Siinä paikassa ja sillä hetkellä tein kuitenkin jotain todella radikaalia.

Lue Lady Gagan koko haastattelu tästä tai ensi viikolla ilmestyvästä Stara-aikakauslehdestä.