Manageri kiistää väitteet Lady Gagan peniksestä: ”Naurettavaa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti Lady Gaga on joutunut parin viime päivän aikana perin erikoisen huhumyllyn keskiöön. Joidenkin fanien mukaan hänellä näyttäisi nimittäin erään videon mukaan olevan miehen sukupuolielin.

Supertähden manageri on nyt antanut julkisuuteen lyhyen lausunnon väitteistä. Manageri kiisti jyrkästi väitteet naispopparin peniksen olemassaolosta.

Englannin Glastonburyn festivaaleilla tänä kesänä kuvatusta videosta peräisin olevasta pysäytyskuvasta alkunsa saanut kohuväite kiistetään, mutta kuvassa tähden jalkovälissä näkyy silti epäilijöiden mukaan olevan ”jotain”. Bossip.com -verkkosivusto väittää lisäksi, että Lady Gaga olisi myöntänyt omaavansa molempien sukupuolten sukupuolielimet.

– En ole siitä nolostunut, mutta en vain huutele asiasta kaikille. Minulla on sekä miehen että naisen sukupuolielimet, mutta pidän itseäni naisena. Tämä on minusta hyvä mahdollisuus saada muut samassa tilanteessa olevat hyväksymään vartalonsa. Olen seksikäs ja olen kuuma, Lady Gagan väitetään sanoneen.

Poptähden manageri antoi kuitenkin ABC News -julkaisun haastattelussa hieman toisenlaisen vastauksen kysyttäessä asiasta. Hänen mukaansa koko juttu on täysin naurettava. Gagan seksuaalisuudesta on väännetty kättä siitä saakka kun hän kertoi Rolling Stone -lehden haastattelussa olevansa biseksuaali.