Lady Gaga buuattiin nolosti lavalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen poptähti Lady Gaga sai vedettyä taannoisen Suomen konserttinsa läpi kunnialla, mutta toisin on nyt käynyt Britanniassa. Weston Parkissa esiintynyt tähti nousi nimittäin lavalle reilusti myöhässä aikataulustaan ja sai yleisöltä nyrpeän vastaanoton.

Parikymmentä minuuttia aikataulusta jäljessä esiintymisensä aloittanut poppari ei juuri villinnyt yleisöä, joka ottikin hänet vastaan äänekkäällä buuauksella. Lady Gaga yritti paikata tilannetta kehumalla Englantia ja nauttivansa kovasti paikallisista herkuista aina Britanniassa käydessään. Yleisö heltyi tämän jälkeen hieman, mutta pahin oli vielä edessä.

Gagan myöhässä alkanut setti ei nimittäin enää mahtunutkaan hänelle varattuun tilaan, vaan järjestäjät määräsivät popparin keskeyttämään keikkansa aikarajan tullessa vastaan, The Sun uutisoi. Päätös oli ilmeisesti täysi yllätys amerikkalaistähdelle.

– Olen pahoillani, mutta minun täytyy nyt mennä. Olen pahoillani, mutta rakastan teitä kovasti, Lady Gaga sai kerrottua ennen yllättävää poistumistaan lavalta.

Tämän jälkeen jo kertaalleen pettynyt yleisö osoitti mieltään saattelemalla hänet äänekkäin buuauksin lavalta. Poker Face ja Just Dance -hitit ehdittiin kuitenkin kuulla, vaikka joidenkin tietojen mukaan ne olisivat jäänyt esittämättä.