Lady Gaga rääväsuuna: ”Vaginani raivostui penishuhuista!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viihdemaailman syystarjontaa on lisännyt muiden kohu-uutisten ohella myös mielenkiintoinen debaatti poptähti Lady Gagan sukupuolesta. Kohu alkoi, kun amatöörivideolla hänen jalkovälissään näytti olevan jotain naiselle kuulumatonta.

Lady Gaga on itse pitänyt tähän saakka suunsa kiinni koko kohusta ja nauttinut miljoonista palstamillimetreistä. Kohun laannuttua hän on kuitenkin nostanut sen uudelleen pintaan antamalla aiheesta viimein oman kommentin.

Parhaillaan Australiassa kiertueella oleva poptähti kertoi oman kantansa kohusta torstaiaamuna brisbanelaisen radiokanavan haastattelussa, kun toimittaja tiedusteli laulajalta ”peniskohun” tilannetta.

– Minun kaunis vaginani on erittäin loukkaantunut. Minä en ole loukkaantunut, mutta vaginani on, Lady Gaga kommentoi tuttuun tapaansa alatyylisesti.