Lady Gaga : Bad Romance

Singlet · Stara.fi

Viimeisen vuoden aikana hittilistat ympäri maailmaa valloittanut Lady Gaga julkaisee marraskuun lopulla albumistaan uuden The Fame Monster -painoksen, joka sisältää myös kahdeksan uutta kappaletta. Niistä ensimmäisenä julkaistaan single nimeltä Bad Romance.

Soundipuolella poljento on yhtä tiukkaa kuin aiemminkin ja suora biitti tulee nostattamaan polvea tanssilattioilla tulevan talven aikana. Nyt mukana on tuttujen gaga-soundien lisäksi tehosteena myös 90-luvun alkupuolen techno-hiteistä tuttuja synaviritelmiä, jotka kuulostavat maltillisesti käytettyinä oikein toimivilta.

Vokaalipuolella kappale on selvästi aikaisempaa melodisempaa Lady Gagaa, sillä sen melodiakulut ovat nyt pidempiä ja monipuolisempia. Tähän saakka varsinainen laulaminen on jäänyt tämän artistin kappaleissa hieman vähemmälle, mutta nyt juuri siihen osa-alueeseen on panostettu. Tässä lienee suhteellisen selvä hittiraita, joka jatkaa räväkän popparin hittiputkea. Ilman Lady Gagan nimeä kappale ei olisi aivan varma leka, mutta nyt se on juuri sitä.

Pisteet 4/5