Onko tässä muka Lady Gaga?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga tunnetaan julkisuudessa hittiensä lisäksi lähinnä erikoisista esiintymisasuistaan ja paljasteluistaan. Paljastelujen tie on kuitenkin ilmeisesti kuljettu loppuun, sillä neitokainen on esitellyt itsestään julkisuudestaan kaikki paitsi jalkovälinsä.

Tästä onkin ollut mielenkiintoisena seurauksena, että Lady Gaga on ryhtynyt yllättäen poseeraamaan omana itsenään, eli ilman totutun rajuja asuja tai meikkejä. Nyt hänet nähdään tämänkaltaisessa kuosissa Elle-lehden tammikuun numeron kannessa ja sisäsivuilla. Samalla lehden kansikuvaa on myös ihmetelty, koska poptähteä ei ole aiemmin juuri normaalina omana itsenään nähty. Katso kuvat tästä.

Saman lehden muissa kuvissa hänet nähdään jo aikaisempaan tapaan rohkeammissa asuissa. Lady Gagan The Fame -debyyttilevyltä on julkaistu jo lukuisia hittejä, ja äskettäin hän julkaisi levystä myös uuden version The Fame Monster, joka sisältää kahdeksan uutta kappaletta. Popparin tunnetuimpia hittejä ovat Just Dance, Poker Face ja Paparazzi.

Uusimmat