Britney Spears tyrmäsi Lady Gagan kappaleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga on aiemminkin julkisuudessa kertonut kirjoittaneensa ennen omaa läpimurtoaan hittejä myös lukuisille muillekin tähdille. Hänen asiakkaidensa joukossa olivat muiden muassa poptähti Britney Spears ja sekä Pussycat Dolls -tanssiryhmä.

Kaikki tarjotut kappaleet eivät kuitenkaan kelvanneet supertähdille. Lady Gaga on nyt paljastanut olleensa vain hyvillään, kun hänen eräs kappaleensa ei lopulta päätynytkään Spearsin levyttämäksi. Hän kertoo nimittäin halunnensa levyttää biisin itse

Kyseessä on kappale, jonka Lady Gaga levytti äskettäin Telephone-nimisenä yhdessä Beyonce Knowlesin kanssa. Biisi oli alunperin kirjoitettu jo vuosia sitten Britneylle, mutta lopulta Gaga julkaisi sen itse The Fame Monster -albumillaan, E! Online uutisoi. Poppari kertoi olevansa nyt tyytyväinen siihen, ettei kappale aikanaan kelvannut Britneylle.