Internetin suosituimmat artistit listattiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Parhaillaan taiteellisissa merkeissä alastomana poseeraava poptähti Lady Gaga on nimitetty kuluneen vuoden suosituimmaksi artistiksi internetissä. Popparin viime vuonna julkaistun The Fame -debyyttialbumin kappaleet ovat nimittäin olleet vuoden kuunnelluimpia verkossa.

Nimityksen tehneen suositun Last.fm -musiikkisivuston mukaan amerikkalaistähden kappaleita on kuunneltu palvelussa yhteensä vuoden aikana peräti 18,5 miljoonaa kertaa, eli enemmän kuin kenenkään muun artistin musiikkia. Lady Gagan hittejä ovat muiden muassa Just Dance, Poker Face ja Paparazzi sekä hieman tuoreempi single Bad Romance.

Toiseksi kuunnelluin palvelussa oli The Killers -yhtye, jonka kappaleita kuunneltiin 12,5 miljoonaa kertaa. Kolmanneksi kuunnelluimpien nettitähtien listalla sijoittui brittipoppari Lily Allen. Seuraavana listalla oli todellinen yllätys ,sillä neljänneksi sijoittui The Prodigy. Liam Howlettin luotsaama suosittu brittiläinen konemusiikkiakti ei nimittäin ole juuri hittilistoilla kuluneen vuoden aikana keikkunut, mutta ilmeisesti yhtyeen 90-luvun klassikkohitit ovat edelleen kuumaa tavaraa ainakin verkossa.