Lady Gaga nimitettiin Vuoden naiseksi 2009

Viihdeuutiset · Stara.fi

Musiikkikanava MTV on valinnut perinteiseen tapaansa Vuoden naisen. Tällä kertaa valinta kohdistui amerikkalaiseen artistiin, joka on dominoinut viihdelehtien otsikoita viikko toisensa jälkeen varsinkin erikoisilla asuillaan ja viime aikoina myös rohkeilla paljastuskuvillaan.

Vuoden nainen 2009 on televisiokanavan mukaan poptähti Lady Gaga, eli Stefani Germanotta. Ulkomusiikillisten saavutusten lisäksi myös hänen The Fame -esikoisalbuminsa hitit ovat menestyneet tänä vuonna hienosti hittilistoilla.

– Tämä merkitsee minulle kaikkea. En ole ainoastaan imarreltu, vaan todella innoissani. Tämä saa minut työskentelemään kovemmin, tekemään parempia musiikkivideoita, parempia esiintymisiä ja parempaa musiikkia. Esiintymiseni MTV:n Video Music Awards -tapahtumassa oli minulle musiikillinen käännekohta, Lady Gaga kertoi MTV-kanavalle valintansa jälkeen.