Lady Gagan räväkät keikkakuvat – paljasta pintaa, peppua ja sukkahousuja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Lady Gaga on ollut viime aikoina aktiivisesti tien päällä. Nyt hänen kiertueensa on rantautunut viimein myös Britanniaan, mutta homma ei ole sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Brittiosuuden avauskeikka oli nimittäin jäädä kokonaan väliin.

Keikkapaikan takahuoneessa syttyi pieni tulipalo, jonka takia konsertin alkaminen viivästyi huomattavasti. Britanniassa on tiukat säännöt siitä kuinka myöhään artistit saavat vielä esiintyä, ja nyt tämä määräaika lähestyi kun poptähti saatiin lavalle myöhässä. Lopulta tilanne kuitenkin ratkaistiin siten, että suosikkipoppari jätti muutamia kappaleita setistään pois, The Sun uutisoi.

Toinen brittilehti, Daily Mail, kertoi tänään kuinka Lady Gaga oli vain muutaman minuutin päässä jättisakoista. Hän lopetti kuitenkin esiintymisensä juuri ajoissa ja selvisi lopulta ilman rangaistusmaksua. Konsertissaan poptähti esiintyi tuttuun tapaansa varsin näyttävissä asuissa, joista yksi sai hänet näyttämään metsän asukilta. Katso näyttävä kuvagalleria tästä.