Lady Gaga ilmiriidoissa exänsä kanssa

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Poppari Lady Gaga haastettiin taannoin oikeuteen. Laulajan haastoi tämän entinen yteistyökumppani ja ex-poikaystävä Rob Fusari, joka perää tähdeltä omaa osuuttaan menestyksen hedelmistä. Lady Gaga on nyt vastannut haasteeeseen haastamalla puolestaan Fusarin oikeuteen.

Fusari, joka oli auttamassa Gagaa saamaan levytyssopimuksen ja tekemässä hänen kanssaan hiteiksi nousseita kappaleita, vaati haasteessaan laulajalta yli 30 miljoonan dollarin korvauksia. Fusari sanoi myös haasteessaan keksineensä taiteilijanimen Lady Gaga.

Fusari ja Gaga perustivat vuonna 2006 yhteisen Team Love Child -nimisen yrityksen markkinoidakseen popparin uraa. Fusarin osuus tuotoista oli tuolloin 20 prosenttia, Breaking News -julkaisu kertoo. Haasteessaan Fusari väittää Lady Gagan evänneen tuon osuuden häneltä, popparin uran lähdettyä hurjaan nousukiitoonsa.

Nyt Lady Gaga on vastannut haasteeseen asianajajansa välityksellä. Tähden asianajaja kirjoittaa vastineessaan Fusarin käyttäneen nuorta popparia hyväkseen ja heidän välisen yhteistyösopimuksen olleen laiton. Gagan asianajajan laatimassa haasteessa Fusarin väitetään toimineen ammatissaan ilman tarvittavia lupia ja laskuttaneen Gagaa laittomasti omista palveluistaan.

Gagan ja Fusarin välillä tuntuu vallitsevan oikea sotatila, sillä Fusarin asianajaja on jo kommentoinut Gagan vastinetta naurettavaksi. Fusari väittää edelleen olevansa laillinen osakas heidän yhteisessä yrityksessään ja ansaitsevansa osan tuotoista itselleen.