Lady Gaga lipsautti olevansa lesbo

Viihdeuutiset · Elina Sipiläinen

Poppari Lady Gaga on kiertänyt viime ajat maailmaa Monster Ball -kiertueensa tiimoilta. Australiassa ja Uudessa-Seelannissa viimeksi kiertänyt Gaga oli taannoin australialaisen radioshown vieraana, jossa hän lipsautti olevansa lesbo.

Erikoisesta pukeutumisestaan tunnetun Gagan seksuaalisuutta on spekuloitu julkisuudessa jo vuosia. Laulaja on aikaisemmin myöntänyt olevansa biseksuaali. Nyt tähti lipsautti radiohaastattelussa syntyneensä lesboksi.

– Maailmassa on ihmisiä, jotka uskovat, että homous on valinta. Se ei ole valinta, me olemme syntyneet tällaisiksi, Gaga lipsautti haastattelussa Fox News -julkaisun mukaan.

Poptähti on kuitenkin seurustellut julkisesti usean eri miehen kanssa. Gaga on aikaisemmin myöntänyt tuntevansa vetoa miehiin, jotka näyttävät naisilta.

Poppari haastettiin taannoin myös oikeuteen. Laulajan haastoi tämän entinen yteistyökumppani ja ex-poikaystävä Rob Fusari, joka perää tähdeltä omaa osuuttaan menestyksen hedelmistä. Lady Gaga on vastannut haasteeeseen haastamalla puolestaan Fusarin oikeuteen.