Lady Gagan äiti näyttää Madonnalta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulu poptähti Lady Gaga oli aiemmin tällä viikolla CNN-kanavan maineikkaan Larry Kingin haastattelussa. Muiden asioiden ohella puheeksi tuli myös laulajatähden äiti Cynthia Germanotta, jonka laulaja kertoi näyttävän aivan poptähti Madonnalta.

Lady Gaga on itse tullut usein verratuksi Madonnaan saavutettuaan valtavaa kansainvälistä menestystä popmarkkinoilla. Amerikkalaistähti ei ole vertailusta ilmeisesti kovin mielissään.

– Meitä vertailtaisiin toisiimme olisimme sitten blondeja, brunetteja, mustia, valkoisia, heteroja tai homoseksuaaleja. Mutta on oikeastaan aika hauskaa, että jollain toisella tasolla minun äitini näyttää itse asiassa Madonnalta, Lady Gaga totesi Larry Kingille.

– Ja mitä vanhemmaksi minä itse tulen, sitä enemmän näytän äidiltäni. Aina välillä haluaisin sanoa, että ei ole minun vikani, että näytän Madonnalta.

Samassa haastattelussa poptähti kertoi ettei aio missään nimessä hankkia lasta lähivuosina, koska se voisi vaikuttaa haitallisesti hänen luovuuteensa artistina. Jonain päivänä hän kuitenkin haluaa perustaa perheen.