Lady Gaga liittyi supertähtien BP-boikottiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yksi maailman suurimmista öljy-yhtiöistä, BP, on joutunut todelliseen kurimukseen Meksikonlahdella aiheuttamansa valtavan ympäristötuhon takia. Viime päivinä myös monet supertähdet ovat ilmoittaneet ryhtyvänsä boikotoimaan vastuuttomasti toiminutta yhtiötä.

Ensimmäisenä boikotista ilmoitti Korn-yhtye, joka kertoi ettei sen kiertueen kulkuneuvot tai muutkaan välineet käytä enää mitään kyseisen öljy-yhtiön tuotteita. Korn toivoi myös muiden artistien ja aivan tavallisten ihmistenkin liittyvän boikottiin. Pian esimerkiksi Backstreet Boys -yhtye ilmoittikin liittyneensä mukaan.

Tuoreimpana boikotoijana on nyt mukaan tullut myös maailman tämän hetken suosituin poptähti Lady Gaga. Lisäksi samassa veneessä ovat ilmeisesti myös muiden muassa Justin Bieber, Cameron Diaz, Lenny Kravitz ja Ryan Seacrest, koska he kaikki ovat ilmoittautuneet vapaaehtoisiksi CNN-uutiskanavan maanantaina järjestettävään puhelinkampanjaan, jolla kerätään varoja tuhon korjaamiseksi.